Siltikään en voi koskaan unohtaa sitä miten elämääni rajoitettiin laitoksessa, miten kaikki tärkeät ja rakkaat ihmiset ympäriltäni ''hävitettiin'' eli en saanut olla yhteydessä keneenkään rakkaaseen,tuttuun,turvalliseen ihmiseen.
 
Olen puhunut sossunkanssa kerran nyt muutaman kk:n aikana.. Sossu lupasi että jos menen tapaamaan heitä niin en muka joutuisi takaisin laitokseen pakolla. Mutta valitettavasti vaikka sossu lupasi että minua ei tapaamisesta vietäisiin niin en ole vielä(kään) valmis tapaamaan ihmisiä jotka pilasivat jo kerran elämäni totaalisesti. Vaikka olen nykyään vahva ja uskon että selviytyisin laitoksesta niin en siltikään haluaisi että he pilaavat elämäni toistamiseen.  Tässä on ollut kova työ saada elämä ''takaisin'' tasapainoon , niin että voin tällähetkellä elää suht ''normaalia'' elämää.. 

Mulla on kaikki hyvin.. Olen henkisesti tosi hyvässä kunnossa.. Nään tulevaisuuden.. Mutta mua oikeesti harmittaa ihan järkyttävän paljon että oon 16 ja mulla on koulu vielä ihan kesken.. Mutta nyt kun oon 16 niin voisin mennä vaikka aikuiskouluun suorittamaan peruskouluni loppuun. Mun mielestä on tosi mahtavaa että pystyn katsomaan tulevaisuuteen taas  uudelleen.. Ja mikä parasta.. Oon oppinu kunnioittamaan ja rakastamaan itteäni sinä kuka olen. Olen kiitollinen kaikille ihmisille jotka ovat olleet tukenani koko lyhyen elämäni , en voisi elää ilman rakkaiden sukulaisteni tukea.

Olen rakentanut elämäni jo kerran uudestaan , pystyn siihen toistamiseenkin mutta en halua että joudun tekemään sitä toistamiseen. Tiedän nyt kun olen päässyt näin pitkälle että pystyn mihin vain haluan.. 

Kirjoittelen taas kun ehdin :)

Eli.. Siinäpä se tuli.. Vieläkin täällä vapaiden ja elävien kirjoilla. En vielä ole joutunut laitokseen takaisin.. Enkä toivottavasti joudukkaan.
Ei vaan oo ollu oikeen mitään kirjoittelemista eikä oo oikeen jaksanut kiinnostaa tämä blogi..
Mä en oo enään se sama ihminen kuka mä olin lähtiessäni sieltä laitoksesta.
Mä oon täysin uus ihminen ja mulla on täysin erilainen elämä nyt.
Mutta silti mä aina nään peilistä sen saman ihmisen naaman joka mä olin sillonkin kun mä laitoksessa olin. Mutta naamaa kun ei voi vaihtaa harmi vaan..

Sisäisesti oon jo melkeen korjaantunut.. Tosiaankin melkeen.. Välillä vaan sit alkaa miettii sitä laitosta ja sitä että miksi mä sinne jouduin niin.. Sillon sitä vaan itkee..itkee.. itkee.. ja se itku ei lopu.. Eilen oli semmonen päivä. Mut nukkuessa onneks aivot alkaa toimimaan ja odottamaan mitä huominen pitää sisällään. Ja onneks aina voi sanoo aivoilleen et ''Nyt ryhdistäytykää , Mennyt on mennyttä ja nyt keskitytään tulevaan''

Oikeesti.. Laitos on pientä siihen verrattuna että ihmiset sairastaa syöpää.. Toiset ovat nälänhädässä.. Mut tosiaan, Itelleni ei mitään laitosta pahempaa oo sattunu. Se että vapaus riistettiin aivan täysin , Perhe vietiin.. Se oli semmonen game over mulle.. Peli oli siin vaiheessa menetetty..

Mut nyt.. Nyt mä oon jo n.90% korjaantunut siitä mitä mä koin laitoksessa.. Mä oon pystyny jo suurimman osan unohtamaan mut niinku sanoin niin.. Välillä tulee semmosia et alkaa miettiin sitä ja sit menee yli.. Mutta sitäkin tapahtuu nykysin harvoin , Ehkä kerran kuukaudessa.

Mähän oon nyt ollu puolvuotta hatkassa.. Mä oon tässä montakertaa ottanut yhteyttä sossuun ja kysellyt missä paikkani on jnejne. aina vaan sama vastaus ''Sielä missä se oli kun lähdit''
Ei.. Siihen paikkan en mene, Enkä mihinkään muuhunkaan laitokseen.. No olen sossulle ehdottanut että siirtäs mut edes lähemmäksi kotia laitokseen mutta sekään ei kuulemma onnistu ilman että menen heitä tapaamaan..

Ja sossut vielä kehtasivat ehdottaa että ''Tule tapaamaan , Lupaamme ettemme vie sinua tapaamisestamme laitokseen''
Niin niin.. Ei kyllä nyt ihan kolahtanut toi lupaus muhun.. Luuleeko ne sossut tosiaan että meen tapaamaan niitä sen jälkeen mitä kaikkea hirveää ne on mun elämääni aiheuttanut? Ja miten ne on mun elämääni vahingoittaneet? Pitääköhän ne mua jonain ihan lapsena..

No tietenkin 15vuotias on vielä nuori mut kyllä nyt 15vuotias ymmärtää olla luottamatta tommosiin ihmisiin jotka satuttaa pahimmalla mahdollisimmalla tavalla ihmistä.

Nyt tää oli tämmönen yö bloggaus ja nopee semmonen ku ei nyt jaksa mittää.. Ens kerrralla enemmän ehkä jo huomenna katotaan..

Olen omaksi onnekesni vielä täällä! Pakomatkalla siis. Paossa pahaa yhteiskuntaa , pahoja sosiaaliviranomaisia. En ole JOUTUNUT vielä takaisin laitokseen. Enkä toivottavasti koskaan enään tule joutumaankaan. Joka ikinen päivä mitä olen hatkassa on pois siitä ajasta mitä viettäisin jossain kamalassa laitoksessa. Mä olen nyt 5 kuukautta ollu poissa laitoksista. Fiilikset on ihan mahtavat! Mä en todellakaan ole sormellakaan koskenut alkoholiin.. Enkä kyllä huumeisiinkaan,niihin en ole koskaan koskenut enkä tule todellakaan koskemaankaan. Jokainen päivä ja jokainen kuukausi mitä mä saan olla poissa laitoksesta on mulle elämäni tärkeintä aikaa. Vaikka mä vielä joskus jäisin kiinni ennen 18vuoden ikää mä tulen aina muistamaan tän ajan mitä oon ollu hatkassa ja ehkä tää aika mitä oon ollu hatkassa auttaa mua myös selviytymään jos sinne laitokseen vielä joskus joudun. Mulla on kiireitä riittänyt tässä kun oon hatkassa ollut ja siks en oikein oo tätä blogia ehtiny ylläpitämään. Kiireitä mulla on ollu esim sen kanssa et muutan itteeni kokoajan ihmisenä yhteiskuntakelposemmaksi.. Kyllä riittää ihan ittensä ylläpitämisessä tarpeeksi töitä.

Jep.. No.. Laitoksesta sen verran et.. Sossusta ei oo nyt kuulunu mitään. Mut kuukausi sittenhän puhuin sossunkanssa puhelimessa ja hän sanoi että paikkani on yhä samaisessa laitoksessa mistä lähdin. Toiset tahot sanoo toista.. Oon kuullu nuorilta siitä laitoksesta missä olin et mun paikka olis jossain.. Tosi kaukana himasta! Jossain.. Erityisenhuolenpidon osastolla? No , enpä usko että sossukaan kertoo mulle totuutta mun tämänhetkisestä paikastani vaikka hänelle soittaisin. Tän yhteiskunnan tavote on pitää nuoret pimennossa omista asioistaan.. Ja pelata viattomilla nuorilla.
Jepsjeps.. Tää on mulle kullankallista aikaa mitä oon hatkassa. Vaikka.. Tuleehan sitä tietty välillä semmonen fiilis et ''Emmä jaksa enää , tää on ihan turhaa'' mut ei tää oo turhaa! Jos mä kelaan.. Et oonko mä nyt tässä vai laitoksessa niin kyllä , kyllä mä tän valitsen. Ennenkaikkea se että.. Riistetään ihmisen VAPAUS , se on jotain ihan hirveää puhumattakaan siitä että jopa sanomisia rajoitetaan. Onko missään muualla maailmassa asiat tässä pisteessä kuin suomessa? Että nuorilla pelataan ja nuorista ei oikeasti välitetä? Okei.. Tiedän että sossuista se on välittämistä heittää laitokseen suoraan siihen saakka että on 18vuotias. Mutta.. Ei , mun tilannetta se ainakin vain pahensi. Musta tuli entistä hiljaisempi ,syrjäytyneempi.. Siis oikeesti..

Ei jaksa kirjottaa enempää.. Enskerralla enemmän. Hyvää alkavaa syksyä!

Mä mietin joka vitun ikinen päivä sitä viimetalvee.. Joka oli niin paska et mä haluisin vaan unohtaa sen.. Sen jälkeen kun mä jouduin laitokseen siis viimetalvena , sen jälkeen mä oon ollu suljetulla osastolla 3pvä ,Ja laitoksen tyypit kehtas viel siinä suljetun osaston kokouksessa sanoa että mut pitäis laittaa 3kk hoito/arviointijaksolle! No , Mä en sinne onneks kuitenkaa joutunu ku sen verran säälivät kun itkin että taas joutuisin keskeyttään koulut sun muut. Viime talvena mul oli semmonen fiilis et mulla pelattiin , mä olin pelinappula! Semmoinen pelinappula jonka voi siirtää koulusta toiseen , paikasta toiseen, laitoksesta toiseen. Mul oli oikeesti semmonen fiilis et mä oon joku yhteiskunnan pelinappula.

Mä vaihdoin syksyllä-talvella 2011 kaks kertaa koulua. Mä oon muuttanut 3 kertaa elämäni aikana. 1 kerran mut on siirretty laitoksesta toisee..  Mullahan meni laitoksessa silleen et olin 3kuukautta käymättä koulua kun mun ei annettu käydä. Ja mä jokapäivä itkin sitä että mun koulu menee ihan pilalle. Ja niinhän se menikin! Mut sitä kai ne halusi sielä laitoksessa. Viime talvi oli todella hirvee , mä en oo koskaan kokenut elämässäni yhtenä vuotena niin paljon paskaa:Mielisairaala , laitoksen johtaja riehui kokouksissa, poliisit , kiireellinen sijoitus , Ennen kaikkea jouduin pois äitini luota.

Tulivat ja veivät suoraan sängystä.. Mä en voinut muuta kun.. Itekeä.. Mä en oisi ikinä tienny illalla kun mä menin nukkumaan et mä en enään ens yötä nuku samassa sängyssä.. Se oli aivan kauheeta... Jostain syystä mä aloin itkee kirjottaessani tätä.. Mutta ne muistot on oikeesti tosi kipeitä ja satuttaa todella paljon..

Sinä aamuna.. Kun mut vietiin poliiseidenkanssa laitokseen.. Sinä aamuna mä ajattelin että ''Nyt mun ja äitin 14vuoden taival on ohi,mä en enään ikinä nää äitiä'' Pahimmat tunteet sinä aamuna kun heräsin siihen että poliisit soitti ovikelloa.. Oli:Viha , Suru , Sydämmeen sattui, Toivoin että se olisi joku paha uni.. Mä en enään koskaan vois asuu kotona.. Mun rakkaat koirat jäis kotiin.. Äitille , jonkakanssa en enää koskaan tulis asumaan.. Mua sattuu todellapaljon miettii näitä asioita.. Mut aika parantaa haaavat , ehkä.

Mut.. Nyt mä voisin taas keskittyy siihen et niin! Mun päämäärähän on unohtaa toi kaikki. Mut välil se vaan purkautuu ulos. Mut ehkä jokupäivä noi tunteet viime talvesta purkautuu ulos viimesen kerran..  Mä oon alkanu elää päivä kerralla meiningillä , koska mä en jaksa suunnitella mitään. Mä teen vaa aina mitä päivä tuo tullessaa. Mä oon siis vielä hatkassa. Mul on asiat suht kondiksessa. Ihan hyvät fiilikset mitä nyt vähän itkin tossa kun muistelin kaikkee sitä paskaa mut mä uskon et se on ihan normaalia. Ja kun ei noista tapahtumista kuitenkaan kovin kauaa ole. Kyl ne varmasti sit ajankanssa unohtuu. Laitoksessa mua kohdeltiin kun paskaa , ja mä aloin itekki uskoo siihen et  oon kasa paskaa. Mut ku oon hatkassa mä oon oppinu ihan hirveest arvostaa itteeni sinä ihmisenä kuka oon ja mistä oon tullu. Laitoksessa yritettiin mustamaalata mutsiakin ,mua vituttaa semmonen et mulle tärkeintä ja rakkainta ihmistä mustamaalataan ja haukutaan mun naaman eessä! Äiti on aina ollu mulle kaikki kaikessa. Elämäni tärkein ihminen.

Laitoksessahan kijroitettiin jokainen asia mitä sä teit,sanoit,kerroit ylös tietokoneelle. Se oli vähän ku joku.. Akvaario? Mutta kalojakaan tuskin kukaan tarkkailee 24/7. Mut onneks nyt en joudu oleen siel akvaariossa , saan elää rauhassa miettimättä jokaista sanaani , jokaista tekoani. Minua ei kukaan tuomitse..

Mun elämä oli oikeestaan.. Vuoteen 2011 saakka suht koht normaalia.. Paitsi tietty se että veljeni huostaanotettiin 2008.. Kyllä sekin muutti elämää paljon ja teki elämästä aika paskaa koska mä rakastin veljeäni. Mut tämmönen tää tsydeemi vaa on , holohous yhteiskunta , missä ei perheitä arvosteta! Nuoret on bisnes ja pelinappula. Ja jos kerran ryyppäät se on syy ottaa huostaan? No , toivon että joku sosiaalitantta jolla on lapsi sais kokea samanlaisen elämäntilanteen , mitä esim mun äiti on kokenut ja aivan helvetin moni muu vastentahdoin/ilman perusteita huostaanotettujan lasten vanhemmat!!!Mitenköhän sossu tädin suu pantais kun oma laps lähtis huostaan? Ehkä sit kelais vähän et mitä paskaa on aiheuttanut toisille ihmisille , huomais varmaan et mimmosta vitun tuskaa se huostaanotto oikeesti on.

''Tää on se paikka mis mä pystyn ottaa rauhas, sade on ohi pystyn vihdoinkin näkee kauas''

Näin.. Nyt on siis elämä omasta ansiosta järkevää , kukaan ei pidä mua paskana(Paitsi laitoksessa varmaan pidetään) mut täälä missä mä oon mun on hyvä olla. Mulla on elämä tosi hyvällä mallilla. Mun ei enää tarvii miettii et jaksanko mä joka vitun päivä elää semmosessa vankilassa , laitoksessa mul oli kova työ pitää itteni edes hengissä. Siel oli niin vitun arvoton olo , ihmistä pidettiin siel ihan paskana ja tyhmänä.

Mut nyt , Seuraavan kerran ku kirjottelen tänne mä lupaan et mä oon taas viisaampi :) Ja unohan päivä päivält laitoksest no.. 3 kuukaudes oon unohtanu ehkä 30% Eli kovaa vauhtii nokka kohti uusia haasteita!  7kk kuluttuu mä oon unohtanu koko laitoksen. Ja mun elämä on täysin uudella mallilla.

 

Nauttikaahan kesästä! =)

Ei tää hatkassa oleminen oo niin helppoo.. Välillä tulee koti-ikävä ja haluis vaan päästä kotiin.. Ikävöi sitä kaikkee mitä siellä kotona oli.. Mut sit kun mä mietin hetken että missä mun koti tällähetkellä olisi.. Eli laitoksessa joka on kuin vankila , niin sit se koti-ikävä menee ohi aika nopeesti.. Oishan se tietty hienoo jos mä voisin saada viel yhden mahdollisuuden.. Yhden mahdollisuuden näyttää että mä oon muuttunut ihmisenä ja pystyisin asumaan kotona.. Mut ilmeisesti jos kerran tekee tyhmyyksiä , niin oletetaan että niitä tehdään sitten aina.. Mut onneks sitte ku on aikuinen, voi pitää itse huolen omista asioistaan.. Ja tehdä elämällään mitä haluaa.

Mä oon aina halunnut tehdä maailmanympärys matkan.. Tai ees euroopan ympärys matkan.. Mä uskon että se toteutuu viel joskus.. Mä uskon siihen että jos ajattelee asioiden järjestyvän ja menevän hyvin niin ne menevät.. Vaikka tietenkin useimmiten asiat menevät just niin kuin ei olis niiden halunnut menevän.. Onneks ei nyt oo taas vähään aikaan nähnyt painajaisia laitoksesta.. Pariin päivään..Oon tosi onnellinen..

Ja muutenkaan se laitos ei enää hirveesti kummittele mielessä.. Mut siis joo.. Mä oon vaan ajatellut niitä kuukausirahojani mitä mulla sinne kertyy kun oon poissa. Niinhän lastensuojelulaissa lukee että ne kuuluu saada riippumatta karkailusta tai käytöksestä(Lakisääteinen kuukausiraha 15v täyttäneille). Mä voin sitten niillä rahoilla tehdä jotain järkevää.. Ostaa auton.. Hankkia ajokortin.. =) Ihan hyvähän se on.. Vaikka ei raha mulle hirveesti mitään merkitse mut ei tässä maailmassa vaan voi elää ilman rahaa, ei kukaan.

Mä oon miettiny paljon.. Tätä maata ja tätä yhteiskuntaa.. Mä oisin mielummin syntynyt jonnekkin muualle , vaikka keski-eurooppaan.. Jonnekkin espanjaan.. Täällä suomessa on talvisinkin niin kylmä,pimeää ja masentavaa.. Jos mä olisin syntynyt jonnekkin muualle , mä oisin ehkä toivotumpi ja parempi ihminen.. Suomalaisessa yhteiskunnassa mul on semmonen fiilis et mä oon tääl vaan yks vitun teini.. Jol ei oo mitää välii kellekkää muulle ku vanhemmille ja ittellee.. Suomessahan ajatellaan vanhuksistakin että ''Kuolis jo niin olis yks ongelma vähemmän tässä yhteiskunnassa''

 

Mulla on tosi ikävä mun isomummia.. Joka on 92vuotias.. Ennen kun mä jouduin laitokseen mä näin häntä jokapäivä.. Hoidin häntä..Autoin häntä.. Hän on aina ollut minulle semmonen opettava ihminen.. Ja todella rakas..Aina olen kunnioittanut häntä.. Musta on tosi tosi tosi hirveetä että en oo nähnyt isomummia nyt kuukausiin.. Sydämmeen sattuu.. Mut joskus oikeesti elämässä on pakko tehdä semmosia valintoja.. Vaikka se vaikeelta ja haikeelta tuntuukin ettei pysty rakasta vanhaa ihmistä näkemään enään.. Välttämättä koskaan.. Mut kuolemahan on vapautus , se vapauttaa ihmisen kaikista kivuista,säryistä ja tuskista.. Joten tavallaan kuolemaakin voi ajatella sillätavalla hyvänä asiana että jos ihminen on ollut vanha ja kärsinyt niin on jo aika päästä taivaaseen jossa ei satu.

 

Ei jaksa enempää tarinoida.. Kirjottelen taas! Kauniita kesäpäiviä...